Anna mulle. Anna mulle. Anna mulle. Anna kaikki. Anna. Mä haluun sen. Anna mulle. Mutta et sinä voi sitä antaa. Et minulle saatikka kenellekään muulle. Ei sinulla ole oikeutta. Mutta minä haluan. Minä haluan sinne. Sen peittoon. Sinne pois.

Se vihreä. Se kutsuu. Sen haluan. Se polku on hankaala. En minä sitä halua. Se on helppo ja ihana, niin he sanovat. Onhan se. Mutta ei se helppo ole. Se on kivinen. Polut ovat usein kivisiä, mutta tämä on erityisen kivinen. Maasto on kivistä, mutta polulla jokainen kivi on kulunut esiin ja tunkeutuu kumisaapaan pohjan läpi. Olisi pitänyt panna jalkaan ne vaelluskengät eikä näitä saappaita. Olisin ihan hyvin pärjännyt niillä kovapohjaisilla soilla valkkareillakin. Ja se tuoksu.

Polku on kivinen. Juuret törröttävät ja yrittävät kampata rangaistuksesta huolimatta ohikulkijaa. Eivätkä ne tietenkään joudu jäähylle. Koskaan. Miksi joutuisivatkaan. Ne ovat vapaita. Mutta minä haluan ja sinä annat. Ei sinulta kysytä. Paitsi ettet suostu kuitenkaan. Turha kysyä. Anna minulle.

Anna se vihreys. Äläkä ota sitä pois. Ympyröi sillä niin kuin kaikki kliseet kertovat. Klisee on ruma, mutta vihreys on kaunista. Ja minä haluan sen.